Punainen kohina (2021) suoratoistettava elokuva

Sami Pöyryn käsikirjoittama ja ohjaama Punainen kohina kertoo Timosta (Jari Manninen), syrjäkylällä asuvasta peräkammarin pojasta, joka ei ole tyytyväinen yksinäiseen elämäänsä. Hän tekee omia elokuvia, maalaa ja tarinoi c-kaseteille mietteitään. Siinäpä miehen elämä kokonaisuudessaan onkin. Timo haluaa tavata Helsinkiin muuttaneet Jussin (Roope Olenius) ja Maijun (Veera W. Vilo) menneiden muisteloiden merkeissä. Timoa kiinnostaa nähdä, miten elämä on vanhoja kavereita muuttanut. Onpa Timolla myös taka-ajatuksia, jotka eivät ole niin viattomia. Timo on jymähtänyt menneisyyteen, siihen aikaan, kun kylän nuoriso piti hauskaa yhdessä. Hiljalleen käy selväksi, ettei Timo elä enää aivan täysin tässä maailmassa. Ehkä vierailu kotikylälle olikin todella huono idea? Elokuvan tuottaneet Olenius ja Vilo ovat jo tuttuja muutaman vuoden takaisesta junttikauhuleffasta Kyrsyä – Tuftland. Punainen kohina jatkaa samaa syrjäytyneisyyden teemaa mutta on ulkoasultaan taiteellisempi. Punainen kohina hakee tietynlaista kasarin ja ysärin fiilistä jo pelkästään kuvaustekniikallaan. Tehokeino toimii erinomaisesti. Elokuvasta tulee etäisesti mieleen vuoden 1988 neliosainen jännityssarja Painajainen, jonka painajaismainen kaivokohtaus on porautunut suomalaisten elokuvaharrastajien kollektiiviseen alitajuntaan. Ikävä kyllä aivan maaliin ei tällä kertaa mennä, sillä vaikka Punainen kohina jännitettä ja tietynlaista Teksasin moottorisahamurhien kaltaista tunnelmaa hakee, ei elokuva päädy lopulta vetämään liipaisimesta, joka varsinaisesti räjäyttäisi tajunnan. Pöyryn elokuva pohtii syrjäytyneisyyden ja mielenterveysongelmien jatkumoa psykologiselta kantilta eikä lähde mässäilemään lihallisella kostolla. Kauheus on katsojan mielessä, juu, mutta ei Punaisen kohinan lopetus silti varsinaisesti tyydytä, vaikka onkin ymmärrettävä inhimillisellä tasolla. Findie-elokuvaksi kelpo tekele, mutta käsikirjoitusta olisi voinut vielä viilata, ja todellakin pamauttaa sen shokkiefektin ruudulle. Kotimaisia psykologisia trillereitä harvemmin kuitenkaan tehdään, joten iso hattu Pöyrylle rohkeasta genrevalinnasta. Koronatilanteen vuoksi Punainen kohina näytetään vain muutamilla paikkakunnilla, joten käy kurkistamassa tuotantoyhtiö Bright Frame Picturesin sivuilta, onko se mahdollista nähdä jossain lähellä. Nyt jos koskaan on nimittäin aika tukea suomalaista pienelokuvatuotantoa!